RORC Transatlantic Kali

Perjantai kului. Päivittelin blogin kuvia. Blogger ei ole kovn hyvä alusta. Postausten ulkoasuista on vaikea saada yhteneviä, etenkin hitaiden yhteyksien päässä. Opin kuitenkin työjärjestyksen, jossa liialta säätämiseltä välttyy. Luin sähköposteja, Facebookia. Lähdin hotellin Boom-lounasravintolaan lounaalle. Valtteri, Pyry ja Jan olivat jo siellä, olivat syöneet ja nauttivat lämpimästä päivästä juomien kera. Sain tilattua itselleni chilisen Margaritan, kun päikan emäntä tuli ajamaan seuralaisiani pois. Olivat jo olleet lounaan oikeuttaman kaksi tuntia pöydässä ja siihen olisi tulossa uusia. Järkipuhe ei auttanut. Pojat palauttivat pöytään saapuvan rose-viinin ja poistuivat. Minä jäin pöytään Margaritani kanssa. Minut ohjattiin toiseen pöytään, tilasin, sain ja söin kanacurryni. Tämä oli ainoa särö, muuten niin yltäkylläisen ystävällisellä Antigualla. Kävin uimassa ja palasin huoneeseeni. Siivaattmaan huoneeseen olivat saapuneet uudet korona-säännöt: ulkonaliikkumiskielto iltakahdeksas

Tiistaina pesimme veneen. Ylimääräisen energian puutteessa jatkoin oleskeluani South Pointissa. Kallein hotelli, jossa olen ikinä ollut. Tilaa sviitissäni oli lähemmäksi sata neliötä, iso terassi, kolmeen huoneeseen jaettu kylpyhuone, hyvin varusteltu keittiö ja niin edelleen. Samalla paikka tuntui liian steriililtä. Illalla söimme toisessa sataman ravintolassa. Keskiviikkona kävin uimassa hotellin altassa. Pakkasin kimpsuni ja raahauduin Terryn toimistoon. Terry organisoi kaikenlaista. Hän kuittasi meidät pois veneen miehistöstä, joten Kali pääsee pis Antigualta ilman meitä ja me ilman Kalia, siis venettä. Samalla saimme sovittua korona-asiat. Raahasin tavarat Admirals’Inn -hotelliin, johon suurin osa oli majoittunut jo aikaisemmin. Hyvin kallis tämäkin hotelli, mutta kokonaisuutena hauskempi ja paremmin rahan arvoinen. Hotelli on rakennettu Nelsonin telakalle ja on käytännössä museoalueella. Oma huoneeni on Gunpowder Suite’s -puolella ja tänne tullaan hotellista veneellä pienen lahde

Yöllä tuuli oli suotuisa. Lähestyimme maalia 6–8 solmun vauhtia. Nyt aamulla, 7.30, on matkaa jäljellä enää 47,8 merimailia. Keittelemme kahvia mutteripannulla ja Bene valmistelee riisipuuroa omenapaistoksella. Täällä ei edes aamiaisesta selvitä helpoimmalla kaavalla – tästä palkitsevasta kulinaristisesta vaivannäöstä, etenkin veneessä, aion ottaa opikseni. Maili maililta maali lähestyi. Vuoromme osui viimeiseksi ja sain kunnian ohjata viimeiset puolitoista tuntia. Olin käynyt uimatasolla pesulla ja vaihtanut päälle veneen oman mustan SUI4777 -t-paidan. Ennen maalia kippari otti ohjaimet, ketään ei ollut vastassa tai kuvaamassa, puhalsimme itse torveen. Vasta laiturissa tapasimme kisaorganisaation edustajat. Myös Ada oli laiturilla meitä vastassa. Laiturille oli tuotu iso arkullinen Caribia-olutta jäissä. Join viisi. Tulli- ja terveysviranomaiset kävivät rentoon tyyliin hoitamassa työnsä. Otin tavarani ja lähdin. Laituri oli ylättävän pitkä ja mutkikas. Siihen oli kiinnittynyt yllättäv

Nukuin univuoron kuin tukki. Veneen ollessa kallistuneena vasemmalle on kerrossängyssä tukevampi nukkua vaikka oikeassa reunassa on kankainen laita estämässä tippumisen. Aamuyön vuoro 3–6 meni verrattain nopeasti. Emme vaihtaneet rooleja lainkaan. Henrik oli ruorisssa, Jan hoiti A2:n trimmausta ja minä isoa. Tuuli oli heikko ja etenimme vaihtelevaa 2–7 solmun vauhtia. Vahdin vaihduttua tiskasin ja tein aamiaisleivät. Sön kaksi leipää ja menin nukkumaan muutamaksi tunniksi. Tuuli on ollut heikko ja aikataulumme mättää. Odotettu saapuminen maanantaiaamuna tai aikaisemmin on siirtynyt ainakin puolella päivällä. Itse odotan meidän saapuvan maanantai-iltana. Kaikki riippuu tietenkin tuulista. Iltapäivävuoromme aikana tuuli alkoi kääntyä liikaa itään, joten jiippasimme jälleen. Tällä kertaa suunnanmuutos saattoi olla oikein hyvä – “VMG” eli nopeus kohti päämäärää on hyvissä lukemissa ainakin edeltävän vuorokauden tasoon nähden. Tänään sitten olin ruorissa auringon laskiessa kenties viimeisen

Lauantain aamuajo alkoi kuudelta erittäin sikeästi nukutun yön jälkeen. Edellinen vahti keitti meille espressopannulla kahvia ja pian saimme myös svetsiläistyylistä mysliä. Ennen kahdeksaa olimme jo nostaneet A2-purjeen ylös ja vauhti parani taas mukavasti. Tuulen suunta ei ole aivan odotettu ja paras mahdollinen, mutta riittävän hyvä. Viimeinen jiippi saattaa tapahtua ennen ensiyötä. Minua alkoi väsyttää. En oikein innostunut mistään. Tapoin aikaa jopa kännykkäpelejä pelaillen ja koska vanhat kyllästyttivät nekin, niin onneksi löysin kännykästäni sellaisen, jota en ole ennen pelannut – sanapeli! Päivälliseksi kapteeni oli loihtinut lasagnea. Ei mitään pakastetavaraa, vaan ihan alusta loppuun itse tehtyä. Kasvisvoittoisuudestaan huolimatta lasagne oli erinomaista. 18–21 iltavuoromme alussa vaihdettiin halssia. A2 oli edelleen ylhäällä. Matka jatkui jouhevasti puolikuun valossa.

Nukuin illallisen jälkeen noin neljä tuntia ja keskiyöllä alkaneen ajovuoron jäkeen non viisi. Aamulla oli varsin hyvin nukkunut olo. Aamiaiseksi tein pyynnöstä jälleen voileipiä kaikille ja sain kaksi kuppia oikeaa kahvia juodakseni. Ajovuoromme alkoi kymmeneltä ja sitä pidennettiin tunnilla, sillä olimme yöllä jälleen ylittäneet aikavyöhykkeen rajan (52,5°W). Keskipäivävuoro on yleensä hauskin, sillä porukkaa on paljon kannella – useimmat ovat hereillä. Kun olin ollut tunnin ruorissa päätti kapteeni, vihdoin, nostaa A2-purjeen, joka nosti nopeutta keventyneessä tuulessa vähintään 50%. Niinpä ohjailuni piteni puolitistatuntiseksi, mikä on jo aika pitkä aika keskittyä, etenkin polttavassa aurigossa. Loppuvuoron käytin pyykkäämiseen. Kiipesin uimatasolle pyykkeineni, ämpärin ja pesuaineen kera. Jalat vedessä huljuten pesin kolmet alushousut ja t-paitaa, sekä kahdet sukat. Täällä vaatteita tulee olosuhteiden vuoksi pidettyä monta päivää peräkkäin. Samalla kaadoin monta saavillista Atlant

13. päivä alkoi 3–6 aamuvahdilla. Tuuli oli reipas ja matka eteni joutuisasti. Tähdet olivat hyvin näkyissä. Tähtiä onkin tullut tuijoteltua kenties enemmän kuin tähän astisessa elämässä yhteensä. Vaikka olemme keskellä Atlantin valtamerta on aavistus valosaastetta taivaalla. Myös veneen omat valot vievät osan parhaasta pimeydestä. Mukava kuitenkin havaita, että tähdet ovat vielä tallella. Ajovuoroamme piristi yllättävä kolahdus ruorin takana ohjaajan penkiin ja sen jälkeinen räpinä – lentokala oli eksynyt veneeseen! Pimeydessä emme nähneet kalaa ja lopulta pahin räpinä loppui. Kala oli eksynyt johonkin koloon. Aamulla selvisi sen eksyneen suurikoiselle ruorille tehtyyn syvennykseen, josta se lopulta saatiin pois sitomalla ruoriin kangastuppo ja pyöräyttämllä se sopivassa ohjausvaiheessa sieltä pois. Tämä kaikki luonnollisesti täydessä vauhdissa. Pienehkö kala perattiin syötiin, itse oli silloin valitettavasti nukkumassa. Loppupäivä oli kaunis. Puheet kääntyivät jo koronatilanteeseen A

12. päivä Atlantilla tuntuu jo rutiinilta. Aamuvuoro kuudesta kymmeneen. Yöllä nukkuminen oli ollut vaikeaa normaalista poikkeavan äänimaailman ja keikunnan vuoksi. Tavanomainen kuohujen suhina ja loiva kallistelu satunnaisine paukkeineen, rutinoineen ja miehistöäänineen oli muuttunut levottomaksi keinunnaksi ja oudoksi paukkeeksi. Se johtui matkan ensimmäisistä heikoista tuulista. Vene kulki vain 2–4 solmun nopeutta ja tuuli liikkui välillä 2–7 solmua vaihtelevista suunnista. Käytännössä olimme ihan aaltojen keikuteltavina. Samanlaisena meni myös aamuvuoromme. Hetkeksi saimme tuulta jopa 23 solmua paikalle osuneen sadepilven ansiosta. Sadetta tuli vielä lisääkin, mutta neljän tunnin vuoromme etenemä lähemmäksi maalia jäi alle 22 maillin. Vuorojen vaihtuessa ja sään muuttuessa normaaliksi ja aurinkoiseksi nostimme spinaakkerin ylös ja nyt kuljemmekin yli kadeksaa solmua lähemmäksi maalia (VMG). Nyt näyttää, että saapuisimme Antigualle maanantaiaamuna. Päivä kului tasaisesti: pastaa lou

00–03 ajovuoromme jälkeen uni maistui. Heräsin lopulta hieman ennen yhdeksää. Tein aamiaisleipiä itselleni ja muille. Kapteenin yöllä paistamat vielä lähes kuumat leivät maistuivat kinkun, kurkun ja tomaatin kera ripauksella pippuria. Sää on kaunis ja kippari ottaa innokkaasti itselleen ajovuoroja – ei minua haittaa, mutta osa varmaan haluaisi itse ajaa hienoimmat osuudet, joita toki kyllä riittää, varmaan vielä viitisen päivää. Seuraava vuoromme oli 10–14. Ajoin itse noin 40 minuuttia, varsin hallitusti suoraan oikeaan suuntaan. Ajoni loppui kipparin tuodessa minulle annoksen cuscusia ja ottaessaan ohjausvastuun. Jälleen erinomaista ruokaa ja erinomaista vaihtelua – samaa mättöä ei ole vielä kahdesti joutunut syömään, vaikka maun ja laadun puolesta mitä tahansa söisi mielellään toistamiseenkin. Vuoron jälkeen kävin pesulla. Pyry oli laskenut turvaliinan uimatasolle, joten kiipeäminen vaati ehkä hiukan suurempaa riskinottoa kuin aikaisemmin. Siinä oli mukava istua jalat vedessä ja help

Ajovuoromme alkoi kolmelta yöllä. Tällä kertaa olimme aika hiljaisia, hieman väsyneitä. Tähtitaivas oli kirkas ja etuvasemmalla kuunsirppi loi Atlantiin valoisan sillan. Ainoa tapahtuma oli takaa uhkaava sadepilvi, jonka varmistimme pienentämällä spiiriä jokskin aikaa. Sade meni kuitenkin takaamme ohi. Lisäksi jiippasimme aivan vuoron lopussa. Minä tein aamiaiseksi kaikille paitsi nukkuvalle pariskunnalle voileipiä, ja Jan keitteli kahvia. Lisäksi herkkutelimme lasillisilla tuoremehua. Käväisin nukkumassa. Luin etukannella painona. Valtteri ja Pyry tekivät pasta Carbonaraa, joka tarjoiltiin sinne. Lopulta tuli iltapäivän vuoromme. Vuoro oli pitkä, normaali neljä tuntia tuntui tavallista pidemmältä. Illalliseksi saimme räiskäleitä, joiden täytteenä oli kinkkua ja juustoa ja komeus oli kruunattu sienikastikeella, sekä lisukkeena punakaalisalaattia. Räiskleiden paistaminen on hidasta joten käytännössä söimme lähes yksi kerrallaan. Kesken aterioinnin tuuli voimistui ja “Old Sweet” -spinaak

Sunnuntaiaamuna heräsin ihan itse sopivasti varttia ennen ajovuoron alkua. Puettuani varusteet päälleni olin kannella muutaman minuutin etuajassa. Edelliset keittivät meille pikakahvit ja ne maistuivat mukavilta vielä pimeässä aamussa. Purjeet “virsikirjana” vei keskustelun kirkkoon ja uskontoihin. Myöhemmin muutkin heräsivät ja saimme sveitsiläiseen tyyliin tehtyä mysliä. Vaihdoimme halssia, sitä on viimepäivinä vaihdettu jopa useammin kuin päivittäin – kenties myös ajankuluksi. Ajamme loivaa myötätuulisiksakkia kohti Antiguaa. Tuuli ei ole kovin kova, noin 10-15 solmua, josta saamme irti noin 7–8 solmun vauhdin. Aaltojen ja pienten pilvien tuomien puuskien johdosta vauhti vaihtelee ja myös “vauhti kohti maalia” vaihtelee. Tein Numbers-taulukon, jolla saadaan arvioitu maalintuloaika ja tasoituskertomien mukainen loppuaika. Tällä hetkellä näyttää, että tulemme neljänsiksi ja taaksemme jää myös Green Dragon. Benedikt valmisti aamiaiseksi – mielestäni lounaaksi – paahdettuja ruisleipiä,

Kahdeksas päivä ja edessä matkan puoliväli. Meidän vuorokauden ensimmäinen vahtivuoro alkoi keskiyöllä. Uudistetulla ryhmällämme – Jan, minä ja Henrik.– ohjasimme yöajoon viritettyä purtta kirkkaan tähtitaivaan alla. Ajaminen tähtien kanssa on huomatavasti helpompaa kuin ilman, sillä tähdistä saa helposti suunnan, jota kohti ohjata. Pelkässä pimeydessä mittareiden ja vantissa liehuvan lipun varassa ohjaaminen on varsin vaativaa, etenkin pienimpienkin pilvien sekoittaessa tuulta ja Atlantin maininkien kääntessä venettä milloin mitenkin. Toisaalta pimeässä mainingeilta alas laskettelu veden kohtinan saattelemana on hienon tuntuista ja näyttävän näköistä – sen verran veneen omat pienet valot valaisevat valkoisia kuohuja. Vahdin päättyessä jäädään seuraavan vaihdon ajaksi standby-vahtiin eli ollaan valmiina auttamaan tarvittaessa. Rauhallisena yönä voi kuitenkin mennä nukkumaan. Göran, Valtteri ja Pyry haluavat aina kahvia vahdin alkaessa ja sellaiset heille keitinkin, mutta sitten Pyry ke

Tänään Henrik kävi herättämässä varttia ennen kolmea. Puimme päällemme ja otimme vahdin eli ajovuoron. Jan meni ruoriin ja minä isopurjeen köyteen. Parinkymmenen minuutin minä siirryin ruosiin, muutaman kalibrointimutkan jälkeen homma alkoi sujua. Yö oli pilvinen, joten mitään muuta kiintopistetä ei ollut kuin vantissa heiluva Sveitsin lippu, jonka pyrin pitämän oikeassa suunnassa maninkien kääntäessä venettä aaltojen väliin, sitten toisella kyljellä ylös aaltoa ja taas alas surffiin. Tarkoitus on pitää vene oikeassa suunnassa ja minimoida helunta nopeuden ja nukkumismukavuuden nimissä. Viidenkymmen minuutin jälkeen alkoi tarkkuuteni heiketä ja vaihdoimme kuljettajaksi Rolandin, joka ei ollut saanut unta salogissa. Väsyneenä tarkkaa keskittymistä ja jatkuvaa ruorinpyörittämistä vaativasta ohjaamisesta ei tule yhtään mitään ja niinpä viiden minuutin mutkittelun eli toistuvien liiallisten korjausliikkeiden jälkeen kapteenin pää ilmestyi oviaukkoon: “What’s happening?” “Nothing special,

Neljän tunnin aamuvuoromme alkoi kuudelta. Aamu sarasti jo, ja pian aurinko nousikin. Vuoro kului erilaisiin purjemanöövereihin. Viritimme puomia oikealle ja vasemmalle ja kokeilimme ilmankin. Osin manööverien määrään vaikutti, että väistimme takaa tuulen mukana tulevia sadepilviä, joissa puuskat ovat varsin ikäviä, kuten yöllä olimme saaneet havaita. Seuraavaa vuoroa varten purjeviritys olikin sitten valmiina. Iltapäivävuoro vaihtoi halssia vielä kertaalleen. Etenemme hienosti lähes suoraan kohti maalia. Samoilla kertoimilla kilpailevat veneet ovat suunnilleen yhtä pitkällä, mutta huomattavasti etelämpänä. Epäilemättä siellä on lämpimämpää, mutta päivät mekin olemme jo shortseissa – onkohan siellä liian kuuma? Minä aloitin stanby-vuoron kahvinkeitolla ja aamiaisastioiden tiskaamisella. Siitä päivä jatkui auringossa lepäillen. Jan teki standby-vuoromme aikana tomaatti-mozarella-salaatin, avasimme ensimmäisen salamin ja söimme viimeisen tuoreen leivän. Illalla herkuttelimme Benen te

Viides päivä on ollut hieno. Sää paranee koko ajan. Tänään iltapäivällä Göran ja minä päätimme ottaa suihkun, siis saavilla vettä Atlantista ja kaataa päällemme. Heti mukana oli Melanie ja lopulta koko miehistö Rolandia lukuun ottamatta peseytyi saavilla, myös operaation aikana nukkumassa ollut kapteeni Benedikt liittyi loppujoukkoon. Roland sai oikean makean veden suihkun kiitokseksi vessan siivouksesta. Myöhemmin kokeilimme erilaisia purjeita. Otimme pois punaisen asymetrisen spinaakkeri ja nostimme tilalle A2:n. Sen ajaminen on kuitenkin selkeästi meille vähemmän ammattimaisille purjehtijoille liian vaikeaa. Kali on nyt kilpavene ja se käyttäytyy kuten sellaisen kuuluu. Pimeällä omalla vahtivuorollamme luovutimme ruorin suosiolla kokeneemmille. Jan ohjasi hiukan aikaa, mutta päätyi väsyneenä slalomnäytökseen. Vene pysyi kuitenkin pystyssä. Marc ajoi pitkän siivun ja Bene tuli jatkamaan. Saimme luvan nukkua standby-vuoromme varusteissa eli sadevaatteissa liivit ja valjaat päällä ja

Matkaamme nyt neljättä päivä tai vuorokautta. Tänään sää on ollut levollinen ja aurinkoinen, mutta jonkinlainen myräkkä lienee edessä. Kilpailun alku sujui jotakuinkin odotetusti, mutta meillä jäi jokin purjesolmuun juuri sateen alkaessa ja pääsimme taistelemaan jo lähdössä ja kameroiden edessä luonnonvoimia vastaan. Kanarian saarista ensimmmäiset ohitettiin pohjoispuolelta ja Atlantin aallot vastatuuleen olivat aikamoinen haaste. Vene keikkui kaikkiin suuntiin, kääntyili, nousi ja laski aaltojen ja tuulen kieputuksessa. Kolme joukkueestamme tuli merisairaiksi ja yksi oli angiinassa. Jossain vaiheessa Benedikt, “Bene” tarjoili meille patongin palaset. Ruoka maistui, olihan töitä tehty jo kuutisen tuntia. Ensimmäisten päivien aikana en muuta syönnykään kuin tuon, kaksi banaania ja kaksi myslipatukkaa ja vettä niin vähän kuin mahdollista, jottei tarvitsisi vessassa käydessään riisua kaikki vaatteita, joista keskimmäinen kerros oli kevytkuivapuku. Veneessä on pakko virtsata istuaaltaan,