Maali!

Yöllä tuuli oli suotuisa. Lähestyimme maalia 6–8 solmun vauhtia. Nyt aamulla, 7.30, on matkaa jäljellä enää 47,8 merimailia. Keittelemme kahvia mutteripannulla ja Bene valmistelee riisipuuroa omenapaistoksella. Täällä ei edes aamiaisesta selvitä helpoimmalla kaavalla – tästä palkitsevasta kulinaristisesta vaivannäöstä, etenkin veneessä, aion ottaa opikseni.

Maili maililta maali lähestyi. Vuoromme osui viimeiseksi ja sain kunnian ohjata viimeiset puolitoista tuntia. Olin käynyt uimatasolla pesulla ja vaihtanut päälle veneen oman mustan SUI4777 -t-paidan.

Ennen maalia kippari otti ohjaimet, ketään ei ollut vastassa tai kuvaamassa, puhalsimme itse torveen. Vasta laiturissa tapasimme kisaorganisaation edustajat. Myös Ada oli laiturilla meitä vastassa. Laiturille oli tuotu iso arkullinen Caribia-olutta jäissä. Join viisi. Tulli- ja terveysviranomaiset kävivät rentoon tyyliin hoitamassa työnsä.

Otin tavarani ja lähdin. Laituri oli ylättävän pitkä ja mutkikas. Siihen oli kiinnittynyt yllättävän suuri määrä superjahteja, osa purjeilla ja osa ilman. Onko noin rikkaita ihmisiä todella noin paljon, että tännekin riittää kymmeniä kerrostalon kokoisia yksityislaivoja?

Maalle löydettyäni näin Adan ja seurasin häntä hotelliin. Hotelli oli täynnä ja minut neuvottiin seuraavaan. Siellä oli tilaa, mutta hintalappu 500€ yöltä oli tyrmäävä. Pääätin kuitenkin ottaa yhden yön.

Hienohan South Point onkin. Uusi, tyylikäs, iso, mutta varmaan alle sata neliötä. Terassi satamaan päin ja niin edelleen.

Illalla söimme yhdessä rannan ravintolassa. Liha-annokset olivat suosittuja, sillä veneessä lihaa oli ollut varsin vähän. Sain myös pitkään ikävöimääni punaviiniä. Veneessä alkoholia oli juotu vain puolimatkan kunniaksi pullo valko- ja pullo punaviiniä jaettuna kymmenelle eli ei edes yhtä lasillista yhteensä.